Taiteellisen johtajan tervehdys

Hyvät Musica novan ystävät,

Tämä on varsin outo ja haastava aika esitellä ja järjestää musiikkifestivaalia. Jouduimme viime metreille asti muokkaamaan ohjelmaa, jota olimme suunnitelleet kahden vuoden ajan. Olen kuitenkin suunnattoman ylpeä siitä, että saamme järjestettyä festivaalin, ja voimme juhlia Musica novaa usean musiikkialan organisaation ainutlaatuisena yhteistyönä. Vain näiden tahojen uskomaton panos hankkeiden ja konserttien järjestämiseen on tehnyt tästä mahdollista. En voisi kutsua teitä mukaan tälle matkalle ilman pääyhteistyökumppaneimme sekä tuottaja Heidi Kuusavan rauhallista ja väsymätöntä työtä.

Nykymusiikkifestivaalin tulee pohtia musiikin ja musiikin esittämisen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Ne jos mitkä ovat ajankohtaisia teemoja! Tässä pohdinnassa meitä on inspiroinut Iannis Xenakisin persoonallisuus ja ajatukset. Xenakis oli yksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista säveltäjistä sekä arkkitehti ja matemaatikko. Hän opetti asettamaan taiteen ja varsinkin musiikin laajempaan perspektiiviin.

Tämänhetkiset rajoitukset ovat estäneet Xenakisin tärkeimpien, usein hyvin suurten teosten esittämisen. Toisaalta kunnianosoituksemme oli joka tapauksessa tarkoitus suuntautua enemmän Xenakisin vaikutusten ja ajattelun tutkimiseen ja ennen kaikkea siihen, mitä voimme oppia häneltä yhä ja varsinkin nyt. Niinpä Musica novan keskeinen hanke Helsinki Polytopes on päivitetty versio Xenakisin uraauurtavasta Polytopes-multimediakonseptista. Nuoret suomalaiset säveltäjät on saatettu Tuomas Toivosen opastuksella yhteen arkkitehtien ja insinöörien kanssa luomaan teoksia, joita voidaan kokea paikan päällä, sillä ne on suunniteltu koronarajoitukset huomioon ottaen. Monet muutkin tämän vuoden Musica novan konsertit ja tapahtumat voidaan nähdä Polytopes-sarjan teoksina. Esimerkiksi residenssitaitelijamme Simon Steen-Andersenin audiovisuaalinen tutkimusmatka keskustakirjasto Oodiin. Kaikissa orkesterikonserteissa esitetään teoksia, jotka luovat virtuaalitiloja pelkän musiikkimateriaalin ulkopuolelle joko kuvien tai mielikuvituksen kautta. Festivaalin avaa Liza Limin tuore mestariteos Extinction Events and Dawn Chorus, joka on samaan aikaan teatraalinen ja ympäristötietoinen. Esittelemme suomalaiselle yleisölle myös ruotsalaisen säveltäjän Lisa Streichin, joka on noussut nykymusiikin kärkinimiin omaperäisellä ilmaisullaan.

Musiikkiteosten ja -festivaalien tulisi jättää jälki ja pyrkiä pysyvään vaikutukseen. Olen hyvin iloinen voidessani sanoa, että Helsingin tapahtumasäätiön ja ”isosiskomme” Helsingin juhlaviikkojen tuella – sekä varsinkin Marko Ahtisaaren läheisen yhteistyön ja avun ansiosta – pystymme kehittämään tai järjestämään myöhemmin tänä vuonna joidenkin sellaisten teosten esityksiä, jotka on ollut pakko perua koronapandemian takia. Mitään ei mene hukkaan, sillä tämä festivaali ja sen perintö ovat meidän antimme kestävän kehityksen edistämiseen musiikkiteollisuudessa ja olennainen osa taiteen perusolemusta synkkinä aikoina.

André de Ridder
Musica novan taiteellinen johtaja

Kuva: Marco Borggreve