David Lang Bachin jalanjäljillä

Pienen tulitukkutytön tarina soi koskettavana passiona. Pulitzer-palkittua the little match girl passionia on luonnehdittu yhdeksi viime vuosien omaperäisimmistä ja koskettavimmista teoksista.

”Halusin kertoa tarinan. Itse asiassa aivan tietyn tarinan: tanskalaisen Hans Christian Andersenin kirjoittaman tarinan pienestä tulitikkutytöstä.”

Näin kertoo David Lang teoksensa the little match girl passion lähtökohdista. Hänen käsissään tarina on muuttunut alkuperäisestä sadusta Bachin passioiden hengessä lauletuksi pienen tulitikkutytön kärsimysnäytelmäksi. Tarina on traaginen ja koskettava, ja Lang antaa sen avautua kuulijalle kaikessa karussa paljaudessaan, yksinkertaisella ja pelkistyneisyydessään vangitsevalla musiikilla. The New Yorker -lehdessä the little match girl passionia luonnehdittiin ”yhdeksi viime vuosien omaperäisimmistä ja koskettavimmista teoksista”.

Halu kommunikoida on yleisemminkin tärkeää Langille. Vuonna 2014 hän totesi verkkojulkaisu Wondering Soundissa: ”Tulin esiin modernistisena aikana, jolloin ihmiset antoivat sellaisia lausuntoja kuin ’Kirjoitan sitä, minkä täytyy tulla kirjoituksi, en sitä mitä ihmiset haluavat kuulla’ ja ’Musiikki on kyvytöntä ilmaisemaan mitään’. En usko sellaiseen. Minulle säveltäminen ei ole istumista studiossa pohtimassa neroksi tulemista; se on kommunikoimista muusikoille, jotta he voivat kommunikoida yleisöille.”

Langin viesti on otettu hyvin vastaan, ja hän on nykyisin yksi Yhdysvaltojen esitetyimmistä ja palkituimmista säveltäjistä. Tulitikkutytön kohtalosta kertovan the little match girl passionin vuonna 2008 saama arvostettu Pulitzer-palkinto on vain yksi monista hänelle myönnetyistä tunnustuksista; muita ovat esimerkiksi Musical America –julkaisun ”Vuoden säveltäjä 2013” –palkinto ja Royal Philharmonic Societyn musiikkipalkinto 2017.

Halu kommunikoida tulee esiin myös uuden musiikin esittämistä edistävässä Bang on a Can –projektissa, jonka Lang perusti 1987 New Yorkissa säveltäjäystäviensä Michael Gordonin ja Julia Wolfen kanssa. Alkuperäisenä ajatuksena oli järjestää yksi 12-tuntinen maratonkonsertti SoHossa sijaitsevassa galleriassa, mutta menestys kannusti jatkamaan, ja Bang on a Canista on tullut yksi alansa aktiivisimmista konserttijärjestäjistä ja kokeellisia teoksia tilaavista organisaatioista.

David Lang on sulauttanut säveltäjänä yhteen monelta taholta ammennettuja virikkeitä. Tunnusomaista on keinojen tiivistäminen ja pelkistämien sekä eleiden toisteisuus, ja häntä onkin usein luonnehdittu postminimalistiksi. Langin musiikin usein yksinkertaiselta vaikuttava pinta kätkee kuitenkin taakseen moniulotteisia lähtökohtia ja merkityksiä, eivätkä teokset aina asetu perinteisiin tyyli- tai ilmaisukategorioihin. Langin laajaan ja moniulotteiseen tuotantoon sisältyy mm. ooppera, tanssiteoksia, elokuvamusiikkia sekä orkesteri-, kamari- ja vokaaliteoksia.

Lang sävelsi the little match girl passionin alun perin neljälle soololaulajalle 2007, mutta seuraavana vuonna hän teki teoksesta myös kuoroversion. Kummassakin versiossa laulajilla on välillä myös yksinkertaisia lyömäsoitinosuuksia.

Langiin tarinassa vetosi se, että sen vastakohtaiset elementit – kauhu ja kauneus – yhdistyvät alituiseen toisiinsa. Niin kuin hän on todennut ”tytön katkera nykyisyys kytkeytyy yhteen hänen suloisten muistojensa kanssa; hänen köyhyytensä sekoittuu aina hänen toiveikkuuteensa. Kärsimyksen ja toivon välillä vallitsee eräänlainen naiivi tasapaino.”

Teksti: Kimmo Korhonen
Kuvat: Helsingin kamarikuoro (c) Leo Samama / David Lang (c) Peter Serling

the little match girl passion Ritarihuoneella lauantaina 2.2. klo 16.30 »