Modernismin suurmestari Pierre Boulez

Kiitetty ja kiistelty, ihailtu ja inhottu, sitä kaikkea oli säveltäjä ja kapellimestari Pierre Boulez.

Pierre Boulez’ssa (1925–2016) henkilöityivät monet toisen maailmansodan jälkeisen modernismin ihanteet. Harva on  kiistänyt hänen sävelajattelunsa uusia uria aukoneita lähtökohtia ja hänen musiikkinsa viimeiseen asti hiottua sointiasua. Hänen tinkimättömät ja jopa jyrkät näkemyksensä herättivät kuitenkin myös vastustusta. Boulezin sävellyksenopettaja Olivier Messiaen totesikin, että ”hän kapinoi kaikkea vastaan”. Kuuluisaksi tuli Boulez’n kommentti ”oopperatalojen räjäyttämisestä”, jolla hän halusi kritisoida oopperan pysähtyneisyyttä taidemuotona.

Uransa alussa Boulez sai virikkeitä niinkin erilaisilta säveltäjiltä kuin John Cagelta ja Karlheinz Stockhausenilta. Cagen kanssa hän oli useita vuosia tiiviissä kirjeenvaihdossa, kunnes toisistaan poikkeavat ihanteet ajoivat heidät eroon toisistaan. Stockhausenin ja Luigi Nonon kanssa Boulez kuului ryhmään nuoria säveltäjiä, jotka kehittivät ankaran strukturoidun sarjallisen sävellystavan ja tulivat tunnetuksi ”Darmstadtin koulukuntana”. Läpimurtoteoksessaan Le Marteau sans maître (1955) sarjallisuuteen yhdistyy kuulas, muun muassa balilaisesta gamelan-musiikista virikkeitä saanut sointimaailma. Myöhemmin Boulez tutki myös ”kontrolloidun sattuman” ja live-elektroniikan mahdollisuuksia.

Boulez’n tuotanto ei kasvanut kovin laajaksi ja käsittää noin puolensataa teosta. Osittain määrää rajoitti hänen aktiivinen uransa kapellimestarina mutta myös hänen ankara itsekritiikkinsä. Hän korjaili ja laajensi usein teoksiaan; esimerkiksi hänen pääteoksiinsa kuuluva Pli selon Pli aloitti elinkaarensa 1957 kahtena Mallarmé-improvisaationa ja valmistui laajemmassa muodossa 1962, mutta Boulez teki siitä korjatut versiot vuosina 1983 ja 1989.

Boulez tunnettiin äärimmäisen tarkkana kapellimestarina, joka toimi esimerkiksi New Yorkin filharmonikkojen, BBC:n sinfoniaorkesterin sekä perustamansa Ensemble intercontemporainin johtajana ja valitsi tarkasti johtamansa ohjelmiston. Hän oli keskeinen hahmo myös musiikielämän organisoijana ja muun muassa perusti Pariisissa 1954-73 toimineen Domaine musical -konserttisarjan ja 1977 avatun uuden musiikin tutkimuskeskuksen IRCAMin.

Teksti: Kimmo Korhonen

NYKY Ensemble: Boulez & Cage Musiikkitalon Sonore 9.2. klo 15.00 »

Ensemble intercontemporain Musiikkitalon konserttisalissa 9.2. klo 19.15 »