Tribute to Mika Vainio

Mika Vainio menehtyi traagisesti keväällä 2017, mutta hänen musiikkinsa säilyy elinvoimaisena ja inspiroi artisteja sukupolvesta toiseen.

Mika Vainio on kuollut.” Sanat eivät jätä tulkinnanvaraa. Lause on paljas, koruton ja alaston. Asiasisältö on lohduton ja mustavalkoinen. Pilvi ilman hopeareunusta, kaamosyö ilman revontulia.

Samalla huhtikuun puolivälissä vuonna 2017 kantautunut suruviesti on suoraviivaisuudessaan sukua Vainion musiikille. Ei sillä, että hänen vähäisistä elementeistä rakennettu ääni-ilmaisunsa olisi itsessään lohdutonta, mutta jotain absoluuttista siinä silti on. Tuntuu yhdentekevältä olla jotain mieltä Vainion teoksista, sillä ne elävät omaa elämäänsä. Vainion musiikki tuntuu usein olevan mielipiteen tuolla puolen. Se vain on.

Mika Vainio tuli laajemmin musiikin ystävien tietoisuuteen vuonna 1993 perustetun Pan Sonicin myötä. Vainion ja Ilpo Väisäsen muodostama duo operoi ensin nimellä Panasonic, mutta elektroniikkajätti ei tästä pitänyt ja toinen A-kirjain sai häipyä. (Jälkikäteen ajateltuna päinvastainen brändistrategia olisi voinut olla viisaampi.)

Pan Sonicin raakaa ilmaisua on kuvailtu monin sanankääntein, mutta mieleen on jäänyt eräs paikantamaton lausunto: “Yhtyeen musiikkia on vaikeaa kuunnella, mutta sitä on erittäin vaikeaa olla kuuntelematta.” Wikipedian tarjoamat genremääritelmät “noise, avantgarde, electronica” tuntuvat latteilta, mutta myös osuvilta. Ainakin siinä mielessä, että Pan Sonicin ja Vainion muun musiikin pohjatonta luovuutta on huomattavan hankala pukea sanoiksi.

Arvostettu nuoremman polven kanadalaisartisti Holly Herndon kuvaili asiaa näin: “Vaikka saisi tietoonsa tarkalleen sen, millaista instrumenttisetupia Mika Vainio käyttää, olisi mahdotonta tehdä samanlaista musiikkia kuin hän teki.”

Herndon vaikuttaa olevan asian ytimessä, sillä vaikka Vainio teki musiikkinsa yleisesti ottaen teki viileän futuristiseksi ja anonyymiksi mielletyssä minimalistisen elektronisen musiikin ympäristössä, on hänen ilmaisussaan aina läsnä vahva inhimillisyys ja orgaanisuus. Voisi jopa sanoa elämän kiihkeys.

Pan Sonicin lisäksi Vainiolta on vuosien varrella kuultu hienoa musiikkia sekä hänen oman nimensä alla että taiteilijanimellä Ø. En liene ainoa, joka on innostunut hänen tuotannostaan niin paljon, että on selvittänyt miten tavan suominäppiksellä kirjoitetaan “Ø” (vastaus: alt+ö, +shift jos iso kirjain).

Kuulin joskus asiaan vihkiytymättömän musadiggarin lausahduksen, jonka mukaan Ø on “vähän niinku Pan Sonic, mutta vielä niheempää”. Tätäkin arviota on syytä tarkastella paitsi huvittuneena, myös analyyttisesti. Vaikka joskus onkin hankala tietää missä Vainion toinen alias loppuu ja toinen alkaa, on Ø itselleni näyttäytynyt Vainion tuotannon lyyrisempänä laitana.

Esimerkkinä tästä voidaan levysoittimelle asettaa hiljattain uudelleenjulkaisunsa vinyylimuodossa saaneet Kantamoinen (2005) ja Oleva (2008). Yksittäisenä poimintana vaikkapa Kantamoiselta löytyvä lämminhenkinen Kesämaa asettaa yllä siteeratun lausunnon ja sen antajan epäilyttävään valoon, niin kutsuvasti Vainion synamatto väreilee keskellä loputtoman hellepäivän ylikasvanutta nurmikkoa.

Mika Vainion vaikutus elektronisen musiikin kentällä ja varsinkin suomalaisten tekijöiden keskuudessa on syystäkin tullut lausuttua useasti hänen äkillisen poismenonsa jälkimainingeissa. Ei kannata silti hämääntyä: hän oli legenda jo eläessään. Se maine, joka Vainiolla on maailmanlaajuisesti, perustuu yksinomaan hänen taiteensa korkeaan laatuun. Mika Vainio jos kuka oli artisti, joka ei nähnyt erityistä vaivaa yleisön “kosiskelemiseksi”, puhumattakaan siitä että kaupalliset tavoitteet olisivat vaikuttaneet hänen musiikkiinsa.

Näkemyksellisyydessään tinkimättömät taiteilijat tarvitsevat toki heidän ainutlaatuisuutensa ymmärtävän julkaisukanavan. Turusta kotoisin olevalle ja jo aikaa sitten berliiniläistyneelle Vainiolle tällainen oli Tommi Grönlundin perustama Sähkö Recordings, itsessään suomalainen kokeellisen musiikin kulmakivi.

Tätä kirjoitettaessa tuorein Vainio-julkaisu onkin hänen hyvän ystävänsä Jimi Tenorin ohjaaman Sähkö-elokuvan Soundtrack EP, jolla kuullaan sekä Pan Sonicin että Ø:n nimiin merkittyä ääniraitaa filmistä. (Pan Sonicin musiikki on vuodelta 1994, joten yhtye on nimetty tässä kohtaa jälleen alkuperäisesti Panasonic.) Grönlundin mustavalkoinen kansitaide heijastelee levyn äänimaailma täydellisesti ja toinen puoli kannesta on varattu nuoren Vainion kuvalle ja tekstille “in memory of Mika Vainio 1963–2017”.

Aika näyttää, mitä muotoja Vainion perinnön vaaliminen jatkossa ottaa, mutta Musica novassa kuullaan varmuudella erilaisia luentoja miehen musiikista. Vainion musiikki ei liene monumentaalisuudessaan versioijille helpoimmasta päästä, mutta samalla se pitää sisällään suuren mahdollisuuden uuden löytämiseen. Ikään kuin muusikon edessä olisi Google Maps -kartta pelkillä pinnan muodoilla. Rohkeasti kokeilemalla paikat löytyvät ja tarkentuvat, mutta juuri kun luulit löytäneesi tarpeellisen, onkin se eri kohdassa ja jotain vielä ihanampaa kuin alkuperäinen havaintosi.

Mika Vainio elää.

Musica novan avajaisklubi Tribute to Pan Sonic Musiikkitalon päälämpiössä pe 1.2. klo 21. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. »

Teksti: Matti Nives
Kuva: Joséphine Michel