Virrassa eläen

Nykytaide on jatkuvassa muutostilassa. Taiteenlajit kurottuvat yli rajojensa, eikä musiikkikaan enää välttämättä ilmene nuottiviivaston pisteistä muodostuvina teoksina. Miten säveltäjä navigoi virtauksissa?

Sauli Zinovjev, Jarkko Hartikainen ja Sebastian Hilli ovat yhtä mieltä siitä, että ratkaisevaa on löytää oma taiteellinen identiteetti ja pitää siitä kiinni. Kolmikko edustaa suomalaisen nuoren säveltäjäpolven kärkeä, ja jokaiselta kuullaan Musica nova -festivaalilla uusi orkesteriteos.

Radion sinfoniaorkesteri kantaesittää Zinovjevin orkesteriteoksen Batteria sekä soittaa ensimmäisenä Suomessa Hillin teoksen Reachings, joka voitti ensimmäisen palkinnon Toru Takemitsu -kilpailussa viime keväällä. Hartikaiselta kuullaan uusi teos Habitus, jonka kantaesittää Tapiola Sinfonietta.

Zinovjevin Batterian nimi viittaa sekä sähköakkuun että lyömäsoittimiin, ja teoksen pohjalla onkin mielikuva sambakulkueesta, joka etenee vääjäämättömästi täynnä soittamisen riemua.

”Halusin tehdä vaihteeksi teoksen, jossa korostuu rytmikkyys ja nopeus”, hän tiivistää.

Sebastian Hilli kertoo pyrkineensä Reachings-teoksessaan luomaan tunteen otsikon mukaisesta kurottamisesta. Kuitenkin se, mitä kohti teos ojentuu, jää tavoittamattomiin. Hartikaisen Habituksen lähtökohtana on puolestaan kehollisuus ja tilallisuus.

Pois mukavuusalueelta

Miten oma juttu löytyy? Moni säveltäjä sanoo, että pyrkii yksinkertaisesti luomaan musiikkia, jota itse haluaisi kuulla.

”Etsin kitkaa, jotain mikä teoksessa taistelee vastaan”, pohtii Zinovjev. ”Mahlerin sinfonioissa tai Wagnerin Tristanissa on koko ajan käynnissä valtava taistelu! Toivon, että musiikissani olisi kontaktipintaa jokaiselle, mutta ettei se kuitenkaan olisi itsestäänselvää, vaan siinä olisi jännitettä.”

Hartikainen puolestaan haluaa virkistää kuulijan ajatuksia, oli tämän oma elämänala mikä tahansa. ”Haluaisin, että työni voisi antaa jollekin ajatuksen: hei, tämä säveltäjä oli muuttanut jonkin ilmiselvän asian uudenlaiseksi, ehkä minäkin voin tehdä niin.”

Hilli nimeää itselleen tärkeäksi elementiksi intensiteetin.

”Se ei välttämättä tarkoita nopeaa energiaa, se voi olla myös haurautta. Intensiteetti on läsnäoloa, joka vie mukanaan. Kun aloitan uuden teoksen, mietin eri tapoja, joilla tämän voi saavuttaa”, hän kertoo.

Oman äänen kiteytyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen jälkeen voisi vain asettua toistamaan omaa juttuaan.

”Arvostan sitä, ettei säveltäjä mene helpoimman kautta, toista hyväksi havaittua ja brändää sitä, vaan jatkuvasti haastaa omaa ajatteluaan”, Hilli niittaa.

Teksti: Auli Särkiö
Lue koko juttu Musica novan tabloid-lehdestä!