Tunnetko vai aistitko musiikkia?
“Musiikki herättää ihmisissä tunteita.”
Kun joku esittää tämän väitteen ääneen, saa kommentti osakseen usein painokasta nyökyttelyä ja spontaania musiikkimuistojen jakamista. Toiset taas kokevat ainakin sisäistä ärtymystä, tai he saattavat protestoida väitettä vastaan: “Ei musiikin tarvitse tunteita herättää; emotionaalisen kuuloinen musiikki on pateettista, noloa tai vähän epäilyttävää jopa. Sillä pyritään manipuloimaan kuulijaa, ehkä harhauttamaan tämä pois kriittisestä ajattelusta ja älyllisistä esteettisistä kokemuksista!”
Jatkuvan tunnepuheen aikakaudella tällainen ärtymys ja kyllästyminen joka tuutista tulevaan “tunnemössöön” on sinänsä ymmärrettävää. Myös 1900-luvulla vallinnut taidesuuntaus nimeltä formalismi korosti, että taide ei ilmaise tai välitä mitään erityisiä (emotionaalisia) merkityksiä, vaan koostuu pelkästään muodoista – musiikin kohdalla soivista sellaisista.
Kenties näistä syistä johtuen taiteilijat vielä nykyäänkin saattavat vältellä tunteista puhumista ja korostaa esimerkiksi kokonaisilmaisua tunnemerkitysten sijaan.
Tunteet kehoissamme
Kuitenkin kaikki inhimilliset kokemukset kytkeytyvät tunteisiin, koska ne perustuvat fyysisen tason kehollisiin tuntemuksiin. Koemme ympäristömme oman kehomme välityksellä. Aistimukset välittävät meille siitä monipuolista tietoa, joka kietoutuu sekä opittuihin, sosiaalisesti jaettuihin arvoihin että henkilökohtaisiin merkityksiin ja aiempiin kokemuksiin.
Näistä prosesseista aiheutuvat kokemukset voivat tuntua miellyttäviltä, neutraaleilta tai epämiellyttäviltä. Ne voivat herättää meissä muistoja, mielleyhtymiä, uusia ajatuksia – tai vain vaikeaselkoisia, epämääräisiä tuntemuksia.
Erityisesti musiikki on rikas informaatiolähde, joka vaikuttaa meihin moniaistisesti, sekä fyysisen resonanssin, kuuloaistimusten että sosiaalisessa tilanteessa tapahtuvan vuorovaikutuksen kautta.
Nimettömät tunteet
Joidenkin tunneteorioiden mukaan tunteet muodostuvat juuri kehollisten kokemusten tiedostamisen ja nimeämisen myötä. Ne, mitä nimitämme tunteiksi – esimerkiksi ilo ja suru – ovat elämämme aikana opittuja kategorioita, joihin omat kokemuksemme kulloinkin sijoitamme.
Joskus tuntemuksille ei ole olemassa valmiita kategorioita tai käytössä olevat arkipuheen tunnesanat eivät tunnu riittävän niiden kuvailemiseen. Silloin saatamme puhua esteettisestä kokemuksesta, elämyksestä, spirituaalisesta hetkestä tai sanoinkuvaamattomista tuntemuksista.
Tällaisia kategorisointeja ei useinkaan pidetä varsinaisesti tunteina, mutta tunteiden lailla nekin perustuvat samoihin kehon aistimusten prosesseihin.
Aistit tuovat tunteiden äärelle
Musiikkikokemukset eivät ole aina vain miellyttäviä. Musiikki voi olla häiritsevää, se voi ärsyttää, herättää aggressioita tai ahdistusta tai saada kuulijan merkillisellä tavalla alakuloiseksi. Joskus kokemus on myös niin outo, ettemme tiedä, mitä pitäisi kokea tai kokemastamme ajatella. Näissä tapauksissa monille voi herätä kysymys, miksi ihmeessä kukaan haluaa tehdä saati kuulla jotain tällaista.
Usein esitetty väite taiteen ja viihteen välisestä erosta pyrkii ehkä osaltaan selittämään tätä ilmiötä: sen mukaan taide ei pyri miellyttämään vaan ravistelemaan ja jopa järkyttämään, kun viihteen tarkoitus taas on saada yleisö nimenomaan viihtymään. Se, herättääkö viihde automaattisesti pelkästään positiivisia tunteita tai onko ravistelevan kokemuksen oltava aina negatiivisesti värittynyt, on toki kiistanalaista.
Nykytaiteessa kauneuteen, idealismiin tai selkeän positiivisiin tunteisiin keskittyvään ilmaisuun on jo yli vuosisadan ajan suhtauduttu jokseenkin skeptisesti, sillä tällaisen pelätään helposti lipsuvan banaaliksi. Viihteen puolella kokemusskaala vaikuttaa usein monipuolisemmalta, kun yleisölle nimenomaan halutaan tarjota tunnekokemuksia.
Toki voimme kysyä, onko taiteen ja viihteen välille edes rakennettava tällaisia raja-aitoja. Kenties vahvat, viihdyttävät tunnekokemukset voivat olla keskeinen osa taideilmaisua ja viihteentekijät puolestaan pyrkiä järkyttämään tai älyllisesti haastamaan yleisöään.
Aistikokemukset ja arjesta irtaantuminen ovat kuitenkin ne keskeiset syyt, minkä perässä kuulija musiikinkin ääreen hakeutuu.
Teksti:
Henna-Riikka Peltola
dosentti, musiikkitieteen apulaisprofessori, Jyväskylän yliopisto
Kuva: Maarit Kytöharju – Lina Andonovska, Musica nova 2019