Jan Lehtola: Urkuresitaali

La 8.2.2025 klo 19.00
Musiikkitalo

Jan Lehtola, urut
Alejandro Olarte, Timo Kurkikangas ja Jean-Baptiste Barrière, elektroniikka
 
Hommage à Kaija Saariaho

Luc Antonini (s. 1961): Sonate (2023) kantaesitys
Kansainvälisessä Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailussa palkittu teos

Yves Balmer (s. 1978): Winds Choreography (2023) kantaesitys
Kansainvälisessä Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailussa palkittu teos

Zacharias Ehnvall (s. 1991): Multiplicité (2023) kantaesitys
Kansainvälisessä Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailussa palkittu teos

Väliaika

Maija Hynninen (s. 1977): Voyager uruille (2024)kantaesitys
Circulation–Solar wind–Interstellar space
Jan Lehtolan tilausteos

Mioko Yokoyama (s. 1989): Wind talks (2024)kantaesitys
Musica nova Helsingin tilausteos

Aino Tenkanen (s. 1991): Broken Signal (2024) kantaesitys
I 0010 0000
II 0100 0010
III 0101 0010
IV 1011 0100
Musica nova Helsingin tilausteos

Tiina Myllärinen (s. 1979): Reflections (2024) kantaesitys
Musica nova Helsingin tilausteos
 
Alejandro Olarte (s. 1978): Fragmented Time-Étude for Computer-Controlled Organ

Maija Hynninen (s. 1977): Voyager 1 uruille ja elektroniikalle (2024) kantaesitys
Circulation–Solar wind–Interstellar space
Jan Lehtolan tilausteos

Kesto noin 2h sisältäen väliajan
Yhteistyössä: Musica nova Helsinki ja Musiikkitalon Urut ry

Tämä konsertti on omistettu säveltäjä Kaija Saariahon muistolle. Häntä voidaan pitää yhtenä Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä säveltäjistä. Hänen suosionsa kulmakivenä oli Salzburgissa ensi-iltansa saanut ensimmäinen ooppera L’amour de loin (2000), joka toi hänelle Grawemeyer-palkinnon vuonna 2003. Saariahon ura huipentui hänen kuudenteen oopperaansa Innocence, joka sai ensi-iltansa Aix-en-Provencen festivaalilla 2021. Tämän jälkeen teos on kiertänyt useissa merkittävissä oopperataloissa. Saariaho sai elämäntyöstään Venetsian biennaalin Kultaisen leijonan palkinnon 2021. Kaija Saariaho kuoli kotonaan Pariisissa 2.6.2023 glioblastoomaan eli aivokasvaimeen 70-vuotiaana, kun sairaus oli diagnosoitu helmikuussa 2021.
 
Kaija Saariaho syntyi Helsingissä 14.10.1952. Hän oli suomalaisena naisena kiihkomielinen tasa-arvon puolustaja. Syksyllä 2022 Saariahoa juhlittiin laajasti sekä Suomessa että muualla maailmassa konserteilla, seminaarilla ja oheistapahtumilla hänen 70-vuotissyntymäpäivänsä innoittamana. Saariahon elämä ja ura ovat vertaansa vailla, ja hänestä tuli yksi maailman merkittävimmistä elävistä säveltäjistä aikana, jolloin sukupuolten väliset tasa-arvokysymykset olivat vasta kehittymässä. Hänen tuotantonsa on valtava: se sisältää kuusi oopperaa, baletin, yhdeksän konserttomuotoista sävellystä, lukuisia orkesteriteoksia sekä kamari- ja vokaaliteoksia.
 
Saariahon merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa oli merkittävä, ja hänet nimitettiin Suomen taiteen akateemikoksi keväällä 2023. Hän otti vahvan kannan koulutuksen, nuorten ja erilaisten mahdollisuuksien puolesta. Hän puolusti taiteen vapautta ja merkitystä sekä vaati yhteiskunnan vastuuta. Saariaho itse kirjoitti neljä urkuteosta: konserton, lauluteoksen, kamarimusiikkiteoksen ja teoksen orkesterille ja uruille. Voimme sanoa, että hänen urkuteoksensa edustavat kaikkia genrejä urkujen ohjelmistossa, vaikka määrällisesti urkutuotanto onkin suppea. Hänen panoksensa urkutaiteelle ei kuitenkaan ole vähäinen, sillä Saariahon vuonna 2017 tekemän miljoonan euron lahjoituksen ansiosta Rieger Orgelbaun rakentamat uudet suuret urut vihittiin käyttöön Helsingin Musiikkitalossa 1.1.2024. Saariaho oli hankkeen liikkeellepaneva voima, ja hän halusi saada aktiivisesti tietoa sen etenemisestä sekä ottaa kantaa myös ulkonäköön ja teknisiin apuvälineisiin. Voidaan sanoa, että uruilla oli tässäkin mielessä merkittävä rooli hänen arvoissaan ja persoonallisuudessaan.
 
Konsertin alkupuoli sisältää Kansainvälisen Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailun kolme voittajateosta. Kilpailu oli Musiikkitalon Urut ry:n ensimmäinen suuri hanke. Kilpailu avattiin maaliskuussa 2020 ja voittajat julkistettiin 27.4.2023. Kilpailun tuloksena saatiin 13 uutta sävellystä, joista sinfoniaorkesterille kaksi, sinfonietalle urkujen kanssa kaksi sekä yhdeksän sooloteosta. Kaikki teokset on esitetty Musiikkitalon konserttisalin konserteissa vuosien 2024–2025 aikana Musiikkitalon uusilla Rieger-uruilla.
 
Kilpailun organisointiin myönnettiin Alfred Kordelinin rahastosta 100 000 euron apuraha. Palkintoihin saatiin tukea Jenny ja Antti Wihurin rahastolta 74 000 euroa. Kilpailu huomattiin erittäin hyvin ja laajasti painetussa mediassa Suomessa. Sähköinen viestintä tavoitti myös ulkomailla asuvat säveltäjät ja toimijat.
 
Alkuperäinen suunnitelma oli julkistaa tulokset jo vuonna 2022 ja esittää teokset urkujen avajaisvuonna 2023 konserttisalin konserteissa. Musiikkitalon urkuhanke koki kuitenkin takapakkia, kun itävaltalainen urkurakentaja Rieger Orgelbau ilmoitti kesällä 2020 tuotantovaikeuksista. Rakentamo, jossa työskentelee lähes 70 urkurakentajaa, oli ollut pandemian rajoitusten takia erilaisissa vaikeuksissa. Näiden ongelmien takia kävimme urkurakennusta valvovassa työryhmässä yhdessä säätiön hallituksen kanssa neuvotteluja valmistumisaikataulun muuttamisesta. Pääsimme sopuun siitä, että urut otetaan käyttöön tasan vuosi alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin, 1.1.2024. Etuna tästä oli se, että säveltäjät ympäri maailmaa saivat vuoden lisäaikaa säveltää teoksiaan.
 
Prosessi oli monipuolinen opintojakso meille järjestäjille. Tiedotus onnistui yli odotusten, sillä saimme tähän ensimmäistä kertaa järjestettävään kilpailuun kaikkiaan 98 teosta kaikkialta maailmasta aina Etelä-Amerikkaa, Aasiaa ja Australiaa myöten. Kilpailu päättyi 29.10.2022. Esiraati, johon kuuluivat Olli Kortekangas, Maija Hynninen, Susanne Kujala ja Jan Lehtola, työskenteli teosten parissa loppuvuoden ja laati shortlist-esityksen jatkoon päässeistä teoksista. Loppuraati, edellisten lisäksi Susanna Mälkki, Nicholas Collon, Francesco Filidei ja Olli Porthan, valitsi helmikuun 2023 alussa voittajiksi kaksi konserttoa, kolme kamariorkesteriteosta ja seitsemän sooloteosta. Ylikapellimestarit Collon ja Mälkki tuomaroivat ainoastaan konserttosarjassa. Tuomariston puheenjohtajana toimi kaikissa vaiheissa Kaija Saariaho. Tulokset ja säveltäjät julkaistiin 27.4.2023 Musiikkitalon Organo-salissa.
 
Kilpailussa jaettiin 74 000 euroa varsinaisia palkintoja. Niiden lisäksi Suomen Säveltäjät ry myönsi palkinnon parhaasta urkuja hyödyntävästä teoksesta Bálint Karosille, Lahden Kansainvälinen Urkuviikko ry antoi 2500 euron suuruisen erikoispalkinnon Gunnar Idenstamille ja Kirkkomusiikin Säveltäjät ry 1000 euron erikoispalkinnon Gorka Cuestalle. Muut palkinnon saajat olivat Luc Antonini, Yves Balmer, Qi Chang, Zacharias Ehnvall, Simon Holt, Ere Lievonen, Mauricio Silva Orendain, Federico Perotti, Artturi Rönkä ja Tomi Räisänen.
 
Voittajateoksia ovat aiemmin tähän mennessä esittäneet Ville Urponen (4.1.2024), Susanne Kujala (12.2.2024), Angela Metzger (2.2.2024), Leevi Lipponen (14.5.2024), Markku Hietaharju (28.7.2024), Amelie Held (21.9.2024), Jan Lehtola (29.9.2024), Franz Danksagmüller (11.11.2024) ja Gunnar Idenstam (1.1.2025). Viimeinen esittämätön teos kuullaan 1.3.2025 säveltäjän Bálint Karosin itsensä esittämänä Turun filharmonisen orkesterin konsertissa. Tarkoitus oli esityttää jokainen voittajateos omassa konsertissaan, ja tänäänkin kuultavat teokset ovat vierailleet jokaisen vuonna 2024 yhdistyksen konserteissa esiintyneen urkurin työpöydällä pääsemättä siitä kuitenkaan eteenpäin. Koska olin ideoimassa ja toteuttamassa kilpailua kaikissa mahdollisissa eri rooleissa, koen olevani vastuussa, että myös nämä teokset saavat esityksen osakseen. Siksi soitan ne kaikki tässä Saariahon muistolle omistetussa konsertissa.
 
Tehtävä on ollut mieluinen, sillä kaikki kolme teosta ovat hyvin erilaisia. Yhteistä niille on moderni tulokulma, rakenteen ja tekstuurin toisiaan vahvistava side ja urkujen täysivaltainen hyödyntäminen. Toki näissä sävellyksissä on ollut monenlaista opittavaa, mutta ilman epämukavuusalueita ei tapahtuisi kehittymistä. Kolmen erilaisen teoksen harjoittelu rinta rinnan on myös tuonut hyvää vaihtelua rutiiniin. On nimittäin aivan erilaista valmistaa laaja teos yhdeltä säveltäjältä, vaikka siinä on etuna toisteisuus; yhden teoksen sisällä ei soittotekniikka tai tekstuuri muutu samalla tavalla mitä kolmessa erilaisessa teoksessa. Näiden teosten harjoittelu on ollut samalla kunnianosoitustani Saariahoa kohtaan.
 
Tapasin Kaija Saariahon ensimmäisen kerran huhtikuussa 2015. Minun oli tarkoitus esittää Maan varjot Kent Naganon johtaman Radion sinfoniaorkesterin solistina toukokuussa. Koska Musiikkitalossa ei vielä tuolloin ollut urkuja, Saariaho oli antanut luvan käyttää esityksessä Musiikkitalon digiurkuja, joita yleensä käytettiin erilaisissa pienemmissä orkesteriteoksissa avustusosuuksissa, ei koskaan kuitenkaan konsertoissa. Minun ja Saariahon suhde oli toiminnallinen. Olimme paljon yhteydessä Maan varjot -teoksen eri esitysten, sitten urkuhankkeen ja myöhemmin Saariaho 70 -tapahtuman ja Saariaho-kilpailun takia. Viimeisen kerran puhuimme hänen kanssaan puhelimessa sunnuntaina 5.2.2023. Puhelu päättyi hänen sanoihinsa: ”Meidän pitää palata tähän.” Kyse oli uudesta urkuteoksesta Musiikkitalon uruille, jota ei koskaan kuitenkaan syntynyt.
 
Tässä konsertissa kuulemme niitä asioita, joita olisimme ehkä kuulleet myös Saariahon uudessa teoksessa. Keskustelin hänen kanssaan runsaasti urkujen rakentamisen aikana urkujen ominaisuuksista ja osa näistä keskusteluista on tallennettu videoiksi, joita voi katsella YouTubessa. Oli selvää, että valmistumassa on soitin, joka mullistaa uruille säveltämisen. Juryssa työskennellessämme emme juurikaan keskustelleet teoksista vaan annoimme nimettöminä pisteitä. Koska mukana oli neljä säveltäjää, kävi kuten aiemminkin vastaavanlaisissa yhteyksissä: säveltäjät tarkastelivat teoksia kekseliäisyyden ja monipuolisuuden näkökulmasta. Tämä tarkoittaa usein monimutkaisia ja lähes mahdottomia soittoteknisiä ratkaisuja. Kun käytettävissä on urkujen rajattomat mahdollisuudet, moni haluaa käyttää niitä kaikkia ja koko ajan. Informaation määrä nousee huikeasti. Kun sävelletään tietokoneella, saatetaan unohtaa, että esittäjä on ihminen. Tuntuu, että soittajalta odotettaisiin lähes yli-inhimillisiä suorituksia ja tietokoneen tarkkuutta. Ikään kuin aivojen pitäisi jakaantua useisiin eri lohkoihin, joita olisi kontrolloitava samanaikaisesti. Ei riitä, että jokaisella raajalla on erilaisia rytmejä polyrytmisin verkostoin, vaan jokainen iskualakin sisältää lukuisia harmonia- ja melodiarytmejä. Kun päälle lisätään urkujen tekniset hallintalaitteet ja niiden samanaikainen käyttö, on hallittavaa valtava määrä. Siksi ehkä tänäänkin kuultavat teokset jäivät maailman huippu-urkureilta soittamatta.
 
Muistan urkuri Enzio Forsblomin (1920–1996) kertoneen minulle tavanneensa Paavo Heinisen (1938–2022) Johanneksen kirkossa. He valmistelivat uutta teosta. Kun Heininen oli pyytänyt ensimmäisen tahdin jälkeen vaihtamaan rekisteröintiä, oli yhteistyö päättynyt siihen. Sittemmin olen levyttänyt koko Heinisen tuotannon ja kantaesittänyt häneltä toistakymmentä teosta. Voin nyt todeta, että olemme menneet säveltämisessä ja esittämisessä pitkän matkan eteenpäin noista Heinisen nuoruusvuosista. Nykyään voi säveltää melkein mitä vain ja lähes kaikki tulee soitetuksi.
 
Jotta voimme muistaa Saariahoa toden teolla, halusin tähän konserttiin myös teoksia kotimaisilta naisilta. Olihan Saariaho rikkomassa lasikattoa naissäveltäjänä. Sain innostettua mukaan neljä erilaista säveltäjää, joiden teoksissa uusien urkujen mahdollisuuksia testataan kiinnostavalla tavalla. Niistä Mioko Yokoyaman, Aino Tenkasen ja Tiina Myllärisen teokset ovat Musica novan tilausteoksia. Maija Hynnisen teoksen on rahoittanut anomuksestani Suomen Säveltäjien Sibelius-rahasto. Se kuullaan kahtena eri versiona: soolokappaleena ja elektroniikan kanssa.
 
Elektroniikka-osuus on mukana Kaija Saariahon puolison Jean-Baptiste Barrièren innoittamana. Barrière kuvailee Ramifications-projektia seuraavasti:
“Ramifications on musiikillinen ja taiteellinen tutkimus- ja tuotantoprojekti, joka Musiikkitalon urkujen avulla edistää uutta ja luovaa vuorovaikutusta musiikin ja taiteen välillä.
Musiikkitalon Urut ry:n, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian osaston ja Musiikkitalon uraauurtavan yhteistyön pohjalta se pyrkii tuottamaan teoksia, jotka hyödyntävät täysin urkujen poikkeuksellisia musiikillisia mahdollisuuksia, ja laajentamaan niitä ohjaamaan tietokone-ääni-synteesiä sekä transformaatioita, valoja, videota ynnä muuta.
Idean esitteli ensimmäisenä Jean-Baptiste Barrière (säveltäjä ja multimediataiteilija) urkujen rakennuksen loppuvaiheessa. Sitten hän teki siitä virallisen tutkimus- ja tuotantoprojektin yhdessä Alejandro Olarten (Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian osaston johtaja) ja Timo Kurkikankaan (elektronisen taidemusiikin äänisuunnittelija) kanssa. Ensimmäiset kokeilut ovat parhaillaan käynnissä Jan Lehtolan avustuksella, kiitos Emilia Mäen, joka ystävällisesti tarjosi tutkimusaikoja Musiikkitalon ja sen teknisten ryhmien erittäin kiireisestä aikataulusta.”
Tässä konsertissa kuullaan tämän kehitystyön tuloksia Alejandro Olarten teoksessa Fragmented Time-Étude for Computer-Controlled Organ ja Maija Hynnisen teoksessa Voyager 1.

Luc Antoninin Sonata (2023) on tänään kuultavista kilpailuteoksista perinteisin, sillä säveltäjä ei käytä urkujen uutta teknologiaa. Hänen musiikkinsa hyödyntää perinteisen satsitekniikan keinoin urkujen monipuolisia sointimahdollisuuksia. Se jatkaa Claude Balliffin (1924–2004) sonaattien jalanjäljissä ja rinnastuu Valéry Aubertinin (s. 1970) samannimisiin teoksiin. Teoksen johtoaihe on 12-sävelinen ja se noudattaa variaatiomuotoa. Teos ei ole dodekafoninen vaan modaalisuudella on harmonisen ja melodisen aineksen järjestämisessä ollut merkittävä rooli. Sävellys hyödyntää urkujen rekisteröintimahdollisuuksia kaikin mahdollisin keinoin, ja osa variaatioista tekee kunniaa Ranskan klassisen kauden urkurakennukselle.
 
Yves Balmerin Winds Choreography (2023) tavoittelee uudenlaista ilmaisua soittotavan, urkujen käytön ja nuottikirjoituksen keinoin. Teoksen innoittajana on toiminut Musiikkitalon urkujen julkisivu käyrine fasadiputkineen. Säveltäjä oli sekä hämmästynyt että lumoutunut putkien hienovaraisista ja monimuotoisista kaarista, jotka herättivät ajatuksen luonnonilmiöistä, kasveista ja elävistä organismeista. Mieleen tulivat myös tuulenpuuskat tai tornadot, joista Balmerille syntyi ajatus kuvata tuulen vapautta teoksessaan. Hänelle tuuli viittaa myös hengitykseen ja hän kokee sen hengityksen inkarnaationa. Taustalla on kummitellut Janet Echelmanin teos Earthtime 1.78 Helsinki, joka oli esillä Helsingin Senaatintorilla vuonna 2021. Sävellyksen nimi juontaa juurensa suoraan Echelmanin kiehtovasta Taking Imagination Seriously TED-puheesta, josta sanat ”tuulen koreografia” on lainattu.

Tuulen, hengityksen, hengen, musiikin ja elämän kulttuuristen yhteyksien rikkaassa historiassa, jossa musiikki ja tuuli muodostavat luonnollisen parin, urut ovat Balmerille mestariteos. Urut koneena on sukupolvien ja vuosisatojen kuluessa kehittynyt mahdollistaen ilman muuttumisen putkien kautta yhä monipuolisemmaksi musiikiksi. Samoin kuin Echelmanin valmistamat ja ilmassa riippuvat verkot paljastavat tuulen liikkeet Balmer muovaa urkujen läpi kulkevaa ilmaa sävellyksessä. Säveltäjän mielessä on ollut myös Claude Debussyn kuuluisa lause: ”Älä seuraa kenenkään neuvoja, paitsi ohikiitävän tuulen, joka kertoo meille maailman historian.” Mukana on myös lainaus Olivier Messiaenin Le Vent de l’Esprit -urkuteoksesta. Balmer hyödyntää monipuolisesti Musiikkitalon urkujen modernia tekniikkaa. Teoksen rekisteröinnit ovat myös hänen käsialaansa; säveltäjä on liittänyt 424 muutosta sisältävän ohjeen teoksen liitteeksi.

Zacharias Ehnvallin Multiplicité (2023) on myös saanut innoituksensa Musiikkitalon urkujen visuaalisesta ja soinnillisista mahdollisuuksista. Säveltäjän mielikuvitus on lähtenyt liikkeelle orgaanisen kasvun ajatuksesta: puun juuret kasvavat syvälle maaperään etsimään ravinteita, ja oksat kurottautuvat kohti avaruutta tuntemattoman tavoittamiseksi. Säveltäessään teosta Multiplicité urut ja niiden merkitys olivat jatkuvasti säveltäjän mielessä, ja prosessi kehittyi ajatuksiksi kasvun ja elämän sykleistä laajemmassa mielessä.
”Universumin pienimmät hiukkaset järjestäytyvät elämäksi, hajoavat hiukkasiksi, järjestäytyvät uudeksi elämäksi ja hajoavat taas samoiksi hiukkasiksi ikuisessa kierrossa. Jatkuva muutos, jatkuva muodonmuutos, jatkuva saman materiaalin jälleensyntyminen”, kirjoittaa Ehnvall. Säveltäjälle tämä sattumalta (tai ei…) on myös musiikin ydin. Hän jatkaa: ”Kaaoksen keskeltä – nykyhetkestä – tarkkailemme kaaosta. Ja tästä näkökulmasta ei ole vaikeaa sanoa, että tämä asia on erilainen kuin tuo asia, elämä on erilaista kuin kuolema, sinä olet erilainen kuin minä, tämä musiikki on erilaista kuin tuo musiikki, vaikka todellisuudessa erilaisuus johtuu vain tarkkailuhetkestä.”
Multiplicité on tutkielma asioista ja ajatuksista, jotka aluksi saattavat vaikuttaa erilaisilta, mutta voivatkin itse asiassa olla yksi ja sama asia. Teoksessa on vain yksi tapahtuma, yksi kokonaisuus, yksi asia, ja ainoastaan tarkkailun aika muuttuu. Ehnvall viittaa myös filosofi Deleuzen ajatuksiin, joiden mukaan ”keskeistä ei ole se, miten tämä yksi asia eroaa muista asioista, vaan miten tämä yksi asia eroaa itsestään ajan myötä”.
– Jan Lehtola
 
Teokseni Voyager 1 (2024) on saanut nimensä avaruusluotain Voyager 1:n mukaan. Tämä vuonna 1977 avaruuteen laukaistu luotain tutki aurinkokuntaa ja sen planeetoista erityisesti Jupiteria ja Saturnusta. Tällä hetkellä se on meidän aurinkokuntamme ulkopuolisessa tähtien välisessä tilassa. Niin kuin luotainkin, myös urkuteos on tutkimusmatkalla. Musiikkitalon uusien Rieger-urkujen innoittamana olen halunnut kokeilla erilaisia sointivärin, tekstuurin ja dynamiikan mahdollisuuksia. Pitkän jälkikaiun omaavaan kirkkoakustiikkaan verrattuna Musiikkitalon konserttisali on hyvin erilainen tila, jossa urkujen sointi on ikään kuin puhtaimmillaan. Tämä ja uusien urkujen monipuoliset mahdollisuudet luovat tilaisuuden herkkien sointivivahteitten tutkimiselle haastaen samalla säveltäjää. Laajojen keinovarojen tarjottimelta täytyy valikoida tarkasti, mitä juuri tässä teoksessa käytetään.
 
Urkusoolo Voyager 1 lähtee liikkeelle keinuen Circulation-osalla. Sointivärin, harmonian ja melodian rajapinnan pyörteistä matka jatkuu nopealiikkeisen Solar Wind -osan puhaltamana aina tähtien väliseen tilaan saakka, missä pyörteilevä liike muuntuu asteikkomaisen suoraviivaiseksi. Toisinaan kiintopistettä hakeva tekstuuri irrottautuu kuitenkin ennalta arvaamattomasti taiturillisin virtuoosikuvioin kiinnekohdastaan kurottautuen kohti tuntematonta. Niin kuin avaruudessakin myös teoksessa raskaat massat löytävät tasapainonsa äärimmäisestä keveydestä. 
 
Versio uruille, elektroniikalle ja valoille alkaa sooloversiosta poiketen hitaalla Magnetic Fields –osalla, jonka jälkeen kuullaan hiukan muunnellut versiot sooloteoksen osista Solar Wind ja Interstellar Space. Elektroniikkaosuus hyödyntää digitaalista midi-yhteyttä, minkä avulla uruille voi lähettää ja niiltä voi saada midi-dataa. Yhteys onkin teoksessa ahkerassa käytössä, kun tietokone on ikään kuin toisen samoja urkuja soittavan urkurin roolissa. Elektroniikka ja valot ohjautuvat myös dynaamisesti uruilta tulevan midi-datan muokkaamina. Voyager 1 -luotaimen mukana oleva kultainen äänilevy saa teoksen lopussa hiukan uudenlaisen tulkinnan elektroniikkaosuudessa.
– Maija Hynninen
 
Urut voisivat näyttää olevan kosketinsoitin, jolla olisi yhtymäkohtia metalliin. Todellisuudessa urut ovatkin pikemminkin ilmavirtaan liittyvä soitin. Oivallus siitä, että urkujen ominaisuudet ovat perustavanlaatuisesti erilaisia verrattuna pianoon, joka on pääsoittimeni, inspiroi keskittymään “ilmaan” sävellyksessäni. Olin lumoutunut epätavallisista sävyistä, jotka syntyivät ilmavirran säätämisestä ja poikkesivat perinteisestä urkujen äänestä. Lisäksi mahdollisuus korostaa yksittäisen sävelen yläsäveliä rekistereiden avulla tuli tärkeäksi osaksi teoksen rakennetta. Wind talks -teoksen (2024) viimeisessä osassa kuuntelen tarkasti urkujen ”hengitystä”.
– Mioko Yokoyama

Broken Signal (2024) on ensimmäinen esitetty sävellykseni uruille. Teos koostuu neljästä lyhyestä fragmentista, jotka ovat innoittuneet tietokoneen signaaleista. Ovathan urutkin eräänlainen tietokone, jossa napin painamisen ja kuultavan äänen välillä on viive. Siinä välissä ehtii tapahtua kaikenlaista.
– Aino Tenkanen

Teokseni Reflections (2024) on ensimmäinen sävellykseni Musiikkitalon uusille upeille uruille ja olin hyvin utelias ja iloinen päästessäni tutustumaan tämän soittimen suomiin lukuisiin mahdollisuuksiin. Näissä uruissa minua kiehtoi erityisesti soittimen tilallisuus. Teoksessa lähestyn tilallisuutta eri tavoin – sekä urkujen fyysisen tilallisuuden kautta että soitinta ympäröivän tilan näkökulmasta.

Teosta säveltäessäni valtavan kokoiset urut olivat mielikuvissani kuin suuri tila tai huone, jossa ääni heijastuu välkehtien eri puolille, kuten valo prismassa. Välillä ääni heijastuu urkujen sivulta sivulle tai edestä taakse ja välillä ääni kiertää pillistöissä urkujen ympäri.

Leikittelin myös ajatuksella, miltä urut kuulostaisivat erilaisissa tiloissa. Etsin keinoja luoda musiikin välityksellä mielikuvia erilaisista akustiikoista, kuten esimerkiksi katedraalimaisesta pitkästä jälkikaiusta tai kuivan tilan lyhyestä jälkikaiusta. Teoksen aikana urut ikään kuin soivat eri tiloissa. Kuvitteelliset akustiikat kantavat sisällään myös omia merkityksiään ja tunnelatauksiaan; kuivan tarkka ja erittelevä akustiikka luo omanlaisensa tunnelman ja kertoo erilaista tarinaa kuin katedraalimainen akustiikka, jossa asiat sekoittuvat ja menevät päällekkäin soivaksi massaksi, jossa yksittäistä linjaa on vaikea erottaa. Vastakohtana urkujen fyysiselle massiivisuudelle ja vaikuttavalle volyymille minua kiinnosti tuoda esiin soittimen herkkyys ja taipuisuus sekä sen erilaisesti väreilevät väripinnat.
– Tiina Myllärinen
 
Fragmented Time on musiikillinen etydi, joka tutkii tietotekniikan ja musiikillisten akustiikkojen leikkauspistettä tarjoten näkymän laajennettujen urkujen rajattomiin mahdollisuuksiin. Teos pyrkii luomaan vuoropuhelun ihmisen rakentamien soittimien, musiikillisen mielen ja spekulatiivisten algoritmisen ajattelun mahdollisuuksien välillä. Digitaalisesti ohjattuna järjestelmänä urut ylittävät mekaaniset rajansa ja kehittyvät ”supermusiikilliseksi tietokoneeksi”, joka määrittelee akustisen ja musiikillisen identiteettinsä uudelleen.
Tutkin tässä etydissä ”rakeisen soinnin” käsitettä, jossa tiheästi vaihtuvat nopeat melodiset purkaukset hämärtävät yksittäisen säveltason ja tekstuurin rajapintaa. Pyrin äärimmäisen nopeitten urkujen äänikertoihin tehtyjen automatisoitujen vaihtojen avulla luomaan Klangfarbenmelodian – sointivärimelodian, joka alati fragmentoituneena ja jälleenrakennettuna vie jatkuvasti muuntuviin uusiin ulottuvuuksiin.
Sävellys kutsuu kuulijat fragmentoituneisiin ajallisiin tiloihin, joissa aika särkyy ja järjestäytyy uudelleen, tuttu muuttuu ennakoimattomaksi ja urut soivat samanaikaisesti sekä muinaisilla että futuristisilla äänillä.
– Alejandro Olarte
 
Musiikin tohtori Jan Lehtola on opiskellut urkujensoittoa Helsingissä, Amsterdamissa, Stuttgartissa, Lyonissa ja Pariisissa. Lehtola valmistui Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta musiikin maisteriksi ja suoritti urkujensoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin 1998. Lehtola antoi Sibelius-Akatemian ensikonsertin Kallion kirkossa 2000. Musiikin tohtorin tutkinnon hän suoritti 2005, ja sen aihe oli Oskar Merikanto eurooppalaisten vaikutteiden välittäjänä Suomessa. Lehtola on työskennellyt urkumusiikin lehtorina Sibelius-Akatemian Kuopion osastolla vuodesta 2007 ja yliopistonlehtorina vuodesta 2017.
 
Jan Lehtola on esiintynyt lukuisten orkestereiden, kuten BBC:n Philharmonisen orkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin, Lahden, Tampereen ja Mikkelin kaupunginorkestereiden, Tapiola Sinfonietan sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina sekä työskennellyt kapellimestareiden kuten Jukka-Pekka Saraste, Petri Komulainen, Juha Kangas, Sakari Oramo, Muhai Tang, Kent Nagano, Ludovic Morlot, Leif Segerstam ja Osmo Vänskä johdolla. Lehtola on vieraillut useilla festivaaleilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Merkittävimpiä konserttipaikkoja ovat olleet Pariisin la Trinité, Lontoon Westminster Abbey ja St. Paul’s Cathedral, Altenburgin linnankirkko, Pietarin Marinski, Leipzigin Gewandhaus ja St. Thomas sekä Berliinin, Wienin, Magdeburgin, Tallinnan ja Riian tuomiokirkot.
 
Säännöllisesti yhteistyötä säveltäjien kanssa tekevä Lehtola on kantaesittänyt 130 teosta, joista konserttoja 13. Harri Ahmas, Kalevi Aho, Atso Almila, Adina Dumitrescu, Thierry Escaich, Naji Hakim, Matti ja Paavo Heininen, Jouni Hirvelä, Carita Holmström, Maija Hynninen, Oliver Kohlenberg, Juha T. Koskinen, Olli Kortekangas, Juha Leinonen, Jouko ja Jyrki Linjama, Jukka Linkola, Paola Livorsi, Pehr Henrik Nordgren, Axel Ruoff, Martin Stacey, Adam Vilagi ja Riikka Talvitie ovat säveltäneet hänelle teoksiaan. Lehtola toimi perustamansa Organo Novon ry:n puheenjohtajana 2007–2023 ja hän oli Organum-seuran puheenjohtaja 2009–2014. Tällä hetkellä hän on Musiikkitalon urkukonserteista ja uruista vastaavan Musiikkitalon Urut ry:n taiteellinen johtaja. Lehtola on aktiivinen myös kirjoittajana, ja hän on julkaissut kolme musiikkitieteellistä tutkimusta, kirjoittanut lukuisia artikkeleja ja pitänyt radioesitelmiä.
 
Lehtola on tehnyt nauhoituksia Yleisradiolle ja häneltä on ilmestynyt yli kuusikymmentä äänitettä kahdessa levysarjassa. Historical Organs and Composers -sarjassa ja sen ulkopuolella on ilmestynyt mm. Bachin, Dayasin, Duprén, Erbin, Luxin, Mendelssohnin, Stöhrin, Todin, Schumannin ja Widorin urkuteoksia. Toinen merkittävä kokonaisuus on syntynyt suomalaisten säveltäjien teoksista, ja Lehtola onkin julkaissut Oskar Merikannon (Ondine), Jouko ja Jaakko Linjaman (Jubal, Fuga), Kaj-Erik Gustafssonin, Juhani Pohjanmiehen, Olli Kortekankaan (Fuga) Jean Sibeliuksen, Einojuhani Rautavaaran (Alba), Paavo Heinisen (Pilfink), Kalevi Ahon (BIS), Erkki Salmenhaaran, Harri Ahmaksen ja Joonas Kokkosen (Toccata Classics) kokonaisurkutuotannot. Viimeisin laaja kokonaislevytys on syntynyt Axel Ruoffin tuotannosta sisältäen viisi levyä (Toccata Classics). Lehtola on levyttänyt lisäksi runsaasti kamarimusiikkia ja konserttoja yhdessä kapellimestari ja käyrätorvitaiteilija Petri Komulaisen, pianisti Annikka Konttori-Gustafssonin ja urkuri Markku Mäkisen kanssa.
 
Jan Lehtola on vastaanottanut pohjoismaiden vanhimman urkuseuran Organum-seuran kiertopalkinnon (henkilökohtaisesti, 2020 ja Musiikkitalon Urut ry, 2024) ja hän on saanut Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin (2023).
 janlehtola.com
 
Alejandro Olarte on elektroakustinen muusikko, tutkija ja opettaja. Hän toimii musiikkiteknologian osaston johtajana Taideyliopistossa Helsingissä, jossa hän suoritti tohtorintutkintonsa live-elektroniikasta ja pedagogiikasta. Hän on myös suorittanut tutkintoja Pariisin kansallisesta konservatoriosta (Conservatoire National Supérieur de Musique et de Danse de Paris) sekä tietokonemusiikin maisterin tutkinnon Pariisin yliopistossa. Hänen työnsä keskittyy äänen ja teknologian taiteelliseen integrointiin, tutkien niiden mahdollisuuksia ja haasteita nykyaikaisissa yhteyksissä. Olarte on sitoutunut koulutukseen ja puolustaa tiedonvaihtoa yhteiskunnallisen kehityksen vauhdittajana. Hän tukee taiteellista tutkimusta äänen ja musiikillisen käytännön kautta sekä on erityisen kiinnostunut modernien instrumenttien suunnittelusta ja äänisynteesistä.
 
Timo Kurkikangas on Sibelius-Akatemiasta valmistunut äänisuunnittelija, joka tunnetaan työstään useiden merkittävien kotimaisten ja ulkomaisten säveltäjien, orkestereiden ja organisaatioiden kanssa. Näiden yhteistöiden tuloksena on syntynyt lukuisia konsertteja ja oopperatuotantoja, uusia nykymusiikkiteoksia sekä levytyksiä. Huomionarvoisia produktiota viime vuosilta ovat olleet mm. Kaija Saariahon oopperat Innocence, Only the Sound Remains ja Adriana Mater mm. Aix-en-Provencessa, Tokiossa, Helsingissä, Savonlinnassa, Lontoossa, Amsterdamissa ja San Franciscossa sekä Grammy-palkinnon saanut Saariaho-levytys Helsingin kamarikuoron kanssa.