Kaartin soittokunta: Töölö I
To 6.2.2025 20:00
Temppeliaukion kirkko
Ohjelma:
Meriheini Luoto (*1989): Sopu, kantaesitys
Augusta Read Thomas (*1964): Carnival (2022)
William Dougherty (*1988): soft brown wax (2019)
Matthew Hindson (*1968) & Paul Mac (*1965): Requiem for a City (2015)
Esiintyjät:
Kaartin soittokunta
Taavi Oramo, kapellimestari
Kari Tikkala, fagotti (Carnival)
Meriheini Luoto: Sopu
Teos sai alkunsa visuaalisesta mielikuvasta – ketjureaktiona puolelta toiselle huojuvasta, puupuhaltimien muodostamasta kaaresta, jonka keskiössä on saksofonikvartetti. Toisena lähtökohtana toimi Musica novan tämänvuotinen teema Yhdessä, joka innoitti keskittymään alkusoitossa erityisesti sanattomaan kommunikointiin ja yhdessä toimimiseen yksilösuoritusten sijaan.
Sopu on jatkumoa viime vuosina säveltämilleni teoksille, joiden kautta olen tutkinut säveltämisen ja improvisoinnin rajapintoja sekä muusikoiden ja säveltäjän välistä yhteistyötä. Kuinka voin antaa esittäjille mahdollisimman paljon tulkinnanvapautta esityshetkeen säilyttäen samalla oman vastuuni säveltäjänä? Entä millaiset olosuhteet luovat esittäjille rauhaa läsnäoloon, kuuntelemiseen ja hetkessä reagointiin? Näitä kysymyksiä pohtien olen kehittänyt metodeja, joita on ilo päästä hyödyntämään tällä kertaa Kaartin soittokunnan puupuhaltajien kanssa.
Jokainen soittaja tuo teoksen esitykseen oman tulkintansa yhdestä (saksofonistit hieman useammasta) soivasta sävelestä, ja näistä muodostuu eläväinen, alati muuntuva mutta silti seesteinen sopusointu. Eri äänet rikastuttavat toisiaan ja sopu luo sijaa uuden kehittymiselle.
Augusta Read Thomas: Carnival
Nadina Mackie Jackson on luonnehtinut solistina kantaesittämäänsä amerikkalaissäveltäjä Augusta Read Thomasin fagottikonserttoa Carnival (2022) ”riemukkaan katkeamattomaksi kaasu pohjassa vedetyksi 12-säveliseksi jazz-hömpäksi”. Trumpettitaustaisen, musiikillisen uransa puhallinorkestereiden riveissä aloittaneen säveltäjän energinen, värikäs ja ilkikurinen teos on mukaansatempaava, kisaileva yhteenotto solistin ja puhallinmusiikkiorkesterin välillä.
Stravinskyn ja Birtwistlen napakan rytmimaailman mieleen tuovassa sävellyksessä fagotti päättäväisesti ravistaa perinteisen roolinsa orkesterisoitinten klovnina ja astuu kollegionsa eteen vaikuttavana, pippurisena äänenä, joka vastaa lyömäsoittimilla ryyditetyn puhallinorkesterin särmikkään bebopmaiseen äänimaisemaan vastaavalla mitalla ja intensiteetillä. Esittelyjaksosta ja kolmeen kaarrokseen jaksottuvasta 10 muunnelmasta koostuvan 13-minuuttinen teoksen aikana solistin määrätietoinen draivi ei huoju orkesterin terävimpienkään iskujen tai viiltävimpienkään akordien alla, vaan se kohoaa kisan lopuksi kirkkaaseen voittoon korkealla d-sävelellä.
– Jarkko Hartikainen
William Dougherty: soft brown wax
Amerikkalaissäveltäjä William Dougherty (s. 1988) viittaa teoksensa soft brown wax (2019) nimellä varhaisimpien äänitallenteiden fyysiseen mediaan, vahaan, jonka pintaan jälkipolville säilytettäväksi haluttu ääni piirrettiin resonoivan kalvon värähdyksien kautta myöhempiä toistoja varten. Tämä Thomas Alva Edisonin keksinnöstä 1880-luvulla käynnistynyt tallennusmenetelmä lupasi tallentaa muutoin vain konsertteina koettavat musiikkielämykset jälkipolville. Mutta kuten hyvin tiedämme, menetelmä ei lupauksista huolimatta ollut lopulta kauhean kestävä, vaan useat toistokerrat kuluttivat vahasylinterien pintaa, aivan kuten on myöhempien vinyylilevyjenkin lopullinen kohtalo ahkerassa käytössä. Mitä varhaisempi äänite, sitä enemmän äänenlaadun heikkenemiä eli artefakteja siinä on kuultavissa, ja tämähän pätee myös erilaisiin digitaalisiin äänenpakkausmenetelmiin.
Dougherty viehättyi sävellystään varten varhaisten fonografiäänitteiden artefakteista, tästä vähitellen katoavasta äänihistoriasta. Lähtökohtana kolmelle trumpetille, kolmelle pasuunalle, akustisen kierron synnyttämiseen käytetylle pianolle ja ääniraidalle sävelletyssä teoksessa soft brown wax on tallenne, jossa 4 000 ihmistä laulaa Georg Friedrich Händelin Israel Egyptissä -oratorion osaa ”Mooses ja Israelin lapset” yhdeksännellä Händel-festivaalilla Lontoossa vuonna 1888. Tämän muinaisen esityksen aavemaiset jäänteet nousevat esiin kuluneesta vahasta, vuoroin sulautuen pienen elektroakustisen yhtyeen soittimiin ja vuoroin erkaantuen niistä. Poissaolon, katoamisen tai nostalgian sijaan Dougherty kiinnittää huomiomme itse vahan materiaaliseen luonteeseen, aineen hillittyihin ja joskus myös hätkähdyttäviin, jopa kummitusmaisiin piirteisiin. Koskettava jälki musiikista, jota emme voi enää koskaan täysin kuulla.
– Jarkko Hartikainen
Matthew Hindson & Paul Mac: Requiem for a City
Kahden huippuammattilaisen yhteistyöstä syntynyt sinfonisen puhallinorkesterimusiikin pioneerityö Requiem for a City (2015) yhdistää suorastaan vastakohtaisina pidettyjä genrejä ja tekijöitä. Sydneyssä vaikuttava Matthew Hindson (s. 1968) on ikäpolvensa esitetyimpiin lukeutuva klassinen australialaissäveltäjä ja yliopistoprofessori, joka sävelsi teoksen yhdessä Australian eturivin DJ- ja elektropopartistin Paul Mac (s. 1965) kanssa. Hindson tosin heti kertoo olevansa paitsi Paul Macin, myös elektronisen tanssimusiikin fani jo 1980-luvun lopulta – ja säveltäneensä edellisen teknokappaleensa vuonna 1990. Paul Mac taas sanoo heitä yhtäläisesti yhdistävän rakkaus ”kaikkea sitä kohtaan, mitä ikinä sitten määritelläänkään ’klassisen musiikin’ olevan”.
Teknomusiikin he näkevät syntyvän vapaudesta. Tämä eri kulttuurien vallattoman kohtaamisten ja kansainvälisen ideoiden vaihdon kohtaamisareenana kehittyneen taiteen viestikapula on kulkenut Detroitin ja Chicagon afroamerikkalaisilta hetero- ja gay-klubeilta Saksan teknis-konseptuaalisten vastineiden kautta uusien soittimien jatkuvaan kehittelyyn Japanissa (esim. Rolandin legendaariset rumpukoneet, sämplerit ja syntetisaattorit) – manifestoituen eräänlaiseen kulttuuriseen vallankumoukseen, jossa varastojen ja peltojen laittomista rave-juhlista ponnistava vastakulttuuri nousee Iso-Britannian Top 40 -listalle ja koko maailmaa liikuttaviksi korvamadoiksi. (Tämän kirjoittaja ei voi olla näkemättä tiettyä – vastavaiheista? – yhtäläisyyttä nk. taidemusiikin monimuotoisuuteen: kultaisten konserttisalien arvokkuudesta kauppojen, ravintoloiden, elokuvien tai TV-musiikin alitajuisena vaikuttajana toimimisen kautta jopa koko taiteenlajin kokemuksellisten rajojen avantgardistiseen ja vastakulttuuriseen ravisteluun asti, saaden nykyhallituksessa istuvan valtapuolueen edustajien pilkkaamaan sitä ”postmoderniksi tekotaiteeksi”…)
”Minä toin syntetisaattorit ja soinnut, ja Matthew toi orkestroinnin ja yhdistävän sävellystekniikan, mikä oli minulle todellinen mestarikurssi”, on Paul Mac avannut miesten työprosessia, jonka tapaamiset olivat molemmille viikon kohokohta. ”Paulin harmonisen etenemisen ja rytmisen kerrostamisen taju on äärimmäisen musiikillista, ja on hänen taitonsa ja intuitionsa ansiota, että päädyimme tekemään teoksen juuri puhallinorkesterille”, Hindson paljastaa.
Teos on paitsi tyylihybridi myös poliittinen. Se syntyi vastineena Sydneyssä helmikuussa 2014 voimaantulleisiin ja viimeisiltä osiltaan vasta maaliskuussa 2021 lopullisesti peruttuihin ns. ’lockout’-lakeihin. Niiden tarkoituksena oli hillitä liiallisen alkoholinkäytön seurauksena nousseita kuolettavia väkivaltahaittoja tanssiklubien ulkopuolella sulkemalla klubien ovet vilkkaimpaan aikaan. Ankaruudessaan ne kuitenkin aiheuttivat nopeasti ko. kulttuurin alan keskeisimpien areenoiden konkurssiaallon Sydneyn keskustassa ja veivät mm. DJ:nä toimivalta Paul Macilta käytännössä mahdollisuuden harjoittaa elinkeinoaan – alkoholin aiheuttamien välivaltaisuuksien siirtyessä ympäröivien alueiden riesaksi. Tämän ajanjakson synkeissä alkutunnelmissa sävelletty ”Requiem for a City on nöyrä rukoukseni todelliseen Ensimmäisen Maailman Ongelmaan, vaikka onhan mikä tahansa musiikkikulttuuri tärkeä ansaiten kunnioituksemme ja suojelumme. Tarkoituksenani oli vangita tilanteen ilo, melankolia ja voitonriemu. Aina eteenpäin!”, summaa Paul Mac.
– Jarkko Hartikainen
Kari Tikkala
Kari Tikkala valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta erinomaisin arvosanoin vuonna 2008. Hän jatkoi opintojaan Ole Kristian Dahlin ja Jaakko Luoman johdolla.
Tikkala on soittanut solistina Sibelius-Akatemia sinfonietan, Hyvinkään orkesterin, Rakuunasoittokunnan ja Kaartin soittokunnan kanssa.
Tikkalan työura alkoi vuonna 1998 Hyvinkään orkesterissa, jossa hän vierailee edelleen säännöllisesti. Vuonna 2002 hän aloitti Kymi Sinfonietan fagotin varaäänenjohtajana. Sijaisuus Suomen kansallisoopperan orkesterissa vuonna 2007 toi Tikkalan Helsinkiin. Kaartin soittokunnan fagotin äänenjohtaja hänestä tuli vuonna 2008. Vuosien 2013-2016 aikana hän toimi osittain Suomen kansallisoopperan orkesterissa fagotin vuorottelevan äänenjohtajan sijaisena.
Päätyönsä ohessa Kari Tikkala on soittanut mm. Vantaan Viihdeorkesterissa, Avanti! ssa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Radion sinfoniaorkesterissa, Tapiola Sinfonietassa, Münchenin kamariorkesterissa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Helsingin ja Lahden kaupunginteattereissa, sekä opettanut fagotinsoittoa Pohjois-Kymen ja Vantaan musiikkiopistoissa.
Tikkala johtaa Kaartin puhallinkvintettiä, joka esiintyy monipuolisesti varuskunnallisissa ja valtiollisissa tilaisuuksissa, sekä konsertoi itsenäisesti.
Vapaa-ajalla Karin todennäköisimmin tapaa lenkkivaatteissa – juoksemasta, pyöräilemästä tai monipuolisista liikunnallisista aktiviteeteistä perheen kanssa.