Residenssisäveltäjät Lisa Streich ja Simon Steen-Andersen

Teksti: Andrew Mellor

Tuntuuko sinusta, että sinulta kysytään jatkuvasti, mikä on sinulle kaikkein tärkeintä? Että sinua vaaditaan aina määrittelemään oma tärkeysjärjestyksesi ja toimimaan sen mukaan? Sellainen tämä narsistinen maailma on. Onneksi taide muistuttaa meitä siitä, että kaikessa ei ole kyse meistä… edes silloin, kun oikeastaan on. Musica novan vuoden 2021 residenssisäveltäjät suhtautuvat vastuisiinsa vakavasti. Se on huomattu: kumpikin on saanut arvostetun Ernst von Siemens -palkinnon. 

Tanskalainen Simon Steen-Andersen on opiskellut Aarhusissa, Kööpenhaminassa, Freiburgissa sekä Buenos Airesissa ja asuu nykyään Berliinissä. Hänet tunnetaan teatraalisista ja koreografisista teoksista, kuten sinfoniaa ja nukketeatteria yhdistelevästä Black Box Musicista sekä Run Time Errorista, jossa hän kirjaimellisesti soittaa rakennusta. 

Säveltäjänä Steen-Andersen rohkaisee meitä teoksissaan katsomaan maailmaa siinä toivossa, että näkisimme sen hieman toisella tapaa. Hän nostaa nuotinnetun ’musiikin’ ulos abstraktista paradigmastaan, tekee siitä näkyvää, sovittaa sen arkeen ja auttaa meitä käsittämään, millainen kuilu tämänhetkisen ja kahden vuosisadan takaisen avantgarden välillä on. 

Lisa Streich sen sijaan innoittaa äärimmäistä pohdintaa. Ruotsissa ja Saksassa kasvanut Streich on opiskellut urkuriksi ja säveltäjäksi Berliinissä, Tukholmassa, Salzburgissa, Pariisissa ja Kölnissä. Nykyään hän asuu Gotlannissa ja rakentaa koneita, jotka soittavat akustisia soittimia ilman ihmiskäsien apua.  

Streichin musiikki luo miniatyyrikokoisia mielikuvitusmaailmoja, joissa yhdistyvät kauneus, hengellisyys ja fantasia. Musiikin ajoittaiset kovat kontrastit vain korostavat sitä, mikä jää niiden väliin – myrskyn jälkeinen rauha, maltin kauneus. Matkan varrella kertyy kosolti perspektiiviä.  

Steen-Andersenia voisi kuvailla säveltäjää esittäväksi teatteriohjaajaksi. Jokainen hänen teoksistaan tavoittelee yhtä ajatusta, joka lihallistuu musiikin, äänen, elokuvan, fyysisen esiintymisen ynnä muun kautta. Toiminta on aina materiaalista: esimerkiksi teoksen Study #2 keskeiset ainekset ovat kahden muusikon fyysiset liikkeet. Muusikoiden synnyttämä ääni on vain yksi prosessien ilmenemismuodoista, mutta sen ajoituksen täydellisyys on säveltäjän ansiota.  

Lisa Streichin loihtimissa miniatyyrimaailmoissa täydellinen keskittyminen ääneen on kaikki kaikessa. Yksityiskohdat ovat valttia koko orkesterin värikoordinoinnista aina tarkkaan pohdintaan siitä, miten jousta tulisi liikuttaa kieltä vasten. Augenlider-kitarakonserton sointi muistuttaa meitä siitä, että olemme kaikki osa tätä kaunista maailmaa pelkällä olemassaolollammekin. 

Andrew Mellor on Kööpenhaminassa asuva toimittaja, kriitikko ja pohjoismaisen musiikin asiantuntija, joka kirjoittaa musiikista, arkkitehtuurista, designista ja matkailusta Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa sekä Pohjoismaissa ja Baltiassa ilmestyviin julkaisuihin. Hän on International Opera Awards -palkintoraadin jäsen ja vakiovieras BBC Radio 3:n Record Review -ohjelmassa. 

Kuva: Christian Vium