… ohjaaja ja New Academy arkkitehtuuriakatemian perustajia.
Helsinki Polytopes -hankkeeseen kuuluu neljä teosta, joista kaksi on koettavissa Musica novan …
… mutta herääkin sitten henkiin. Yhtäkkiä kyse on ennemmin kamerakoreografiasta kuin esittämisen dokumentoinnista.
Mitä Musica novan yleisö sitten voi odottaa …
… rytmi, ele, melodia, intervallit ja harmonia – jokainen ääni ja kaikki kuuluva esittäytyvät niiden alati muuttuvien kontekstien valossa.” Helmut Lachenmann …
… kitaralle, kontrabassolle ja live-elektroniikalle.
Musica novan aiemmin julkistettuihin konsertteihin kuuluvat muun muassa Kaija Saariahon varhaisen näyttämöteoksen …
… talousalueen ulkopuolelle
Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille muutoin kuin voimassaolevan lainsäädännön sallimissa tai velvoittamissa rajoissa.
Henkilötietoja voidaan …